Dreamwave

Käytiin laivalla jossain, meit seuras pienempi vene koko ajan vaik oltii keskell valtamerta pilkkopimeess...mitä ikinä tapahtu sitten.....Olin menossa serkkujen luo junalla. However ne asui josai kemijärvell tai jossai, eikä junia menny suoraa kotoo. Piti mennä Stadin kautta ja löytää oikee juna. Monen Omin ja Menin jälkeen pääsin stadiin. Mutt jotenki tarinan kulku muuttui siihe, että olinki rikostutkija. Etsin kadonnutta poikaa eikä mitään todisteita tai johtolankoja ollut. jotenki kuiteski löysin hänet, toisen sängystä, menossa namisiin, toisen, vanhemman, miehen kanssa. Shokki seki sitte.... Nojoo. Istuin myöhemmin aptekkiin miettimään ( en tiiä miks) Stadi oli nii sekva ja siin oli  monta ravintolaa ulkoterrasseill, pikemmin etelän tyyliin. Tapasin kaverin ja mentii rannalle. Junaan oli viel aikaa. Oli tarkotus kiivetä muurille. Kamalan korkeelle piti päästä huipulle...alettii kiivetä ja se sujui kuin lehden liito. Kuitenki viimeinen aste oli haastavin. se oli jyrkin osa eikä siinä ollut "portaita" kuten alempaa. ruoho oli märkää, mutta alettiin nousu. Miten ollakkan, kun kaveri oli jo perillä, otteeni lipsahti ja elämäni pisin putous alkoi. Putosin, putosin ja putosin. Olin alhaalla taas ja periaattees elottomana. Mutta silti jatkoin matkaani junalle. Pääsin asemalle jossa sisko, äiti, joku täti , ja kiinalainen mies istui oottamass. Me istuttiin jyrkänteen reunalla kunnes juna tuli, ja nousin kyytiin. Olin taas matkalla kohti uutta.
Tää sai mut miettiin...miks aina mä putoon ku kaverit pääsee huipulle? miks en koskaan pääse perile minnekkään? aina tlee mutkia matkaan ja lopulta olen aina matkalla jonnekin, vaikka matkalla saavutankin aina jotain pientä, joka ei kuitenkaan itseäni kosketa?...nyt metin liikkaa MOSH